Nenosten sukuseura

V sukukokous Jyväskylässä ja Ruovedellä 8-9.7. 2000

Ensimmäisen päivän tapahtumat järjestettiin Hotelli Laajavuoressa, jossa oli myös majoitus ja ruokailu. Toinen päivä vietettiin Ruovedellä. Osanottajia oli satamäärin. Heistä osa oli mukana molempina päivinä, osa vain yhtenä. Laajavuoren auditoriossa oli tyhjiäkin paikkoja, mutta Ruoveden juhlassa yli 200 hengen sali oli ääriään myöten täynnä. Ruovedelle järjestettiin Jyväskylästä edestakainen bussikuljetus. Harrastustöiden näyttely järjestettiin Laajavuoren tiloissa. Erikoisin oli pienoisautojen osasto, johon liittyi ulkona oleva kunnostettu autovanhus. Koruja, koriste-esineitä ym. oli runsaasti esillä. Vastuuhenkilö oli Ritva Luoma. Samaan aikaan oli avoinna sukutietonäyttely, josta vastasi Ulla Nenonen. Tietoja tutkittiin innokkaasti ja luovutettiin lisäselvityksiä. Kokouksen jälkeen on annettu palautetta puolin ja toisin. Osanottajien joukossa oli jälleen aivan uusia sukunsa löytäneitä. Ruovedeltä oli tullut runsaasti ensikertalaisia, mutta myös Ruotsista tuli tilaisuuksiin varta vasten sukulaistensa etsijöitä. Heitä löytyi ja sukulaiset tapasivat toisensa ensi kertaa!

Lauantaina juhlan aluksi ilmavoimien yliluutn. Kari Karjalainen toi Suomen lipun salin etuosaan lippulaulun soidessa. Järjestelystä suurimman vastuun kantanut Leena Huovila toivotti osanottajat runollisesti tervetulleiksi. Apul.kaup.joht. Ahti Vielma esitti Jyväskylän kaupungin tervehdyksen, johon sisältyi hänen kirjoittamansa runo. Opiskelija Mari Multanen esitti laulelmia itseänsä säestäen. Kantaesityksenä kuultiin hänen kirjoittamansa ja säveltämänsä laulu, joka hyvin kauniisti kertoi kiinnostuksesta omiin sukujuuriin, kodista, isistä ja tulevaisuudesta. Edellisen sukukokouksen terveiset toi Lulu Nenonen, minkä jälkeen Olavi Kivikoski esitti sotaveteraanin lauluja. Juhlaesitelmän piti suvun uusin tohtori Markku Nenonen elokuvien tarkastamisesta.

Sukuseuran virallinen vuosikokous pidettiin Ari-Pekka Nenosen toimiessa puheenjohtajana. Sihteerinä oli Ulla Kuikka. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Nenonen esitti katsauksen kuluneen kaksivuotiskauden toimintaan. Samalla hän perusteli yhdistyksen hallinnon uudistusesitystä, jota oli perusteellisesti valmisteltu vuosia. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tohmajärveltä Antero Nenonen, joka on ollut yhdistystä perustamassa ja toiminut koko ajan varapuheenjohtajana. Varapuheenjohtajaksi valittiin Kiteeltä Raija Multanen. Muut hallituksen jäsenet ovat Leena Huovila Jyväskylästä, Jorma Nenonen Lapinlahdelta, Pirkko Nenonen Joensuusta, Tarmo Nenonen Liperistä ja Veikko Nenonen Savitaipaleelta. Sukututkimusta jatkavat edelleen Ulla ja Ville Nenonen. Heidän ja muiden sukua tutkivien kesken syntyy "Nenostutkimuskeskus", joka kokoaa tiedot yhteiseen ATK-tiedostoon, josta kaikki tutkijat voivat saada apua. Tietoja voidaan maksua vastaan luovuttaa muillekin sukuseuran jäsenille. Keskuksessa hoidetaan myös henkilötietolain edellyttämät tehtävät (rekisteriseloste). Virallisten asioiden jälkeen rentouduttiin retkeilemällä kaupungissa ja viettämällä ohjelmallista iltaa aterian, leikkien ja tanssin merkeissä.

Toisena päivänä osallistuttiin Ruoveden kirkossa seurakunnan yhteiseen jumalanpalvelukseen. Saarnan piti pastori Matti Korpiaho, urkurina toimi Merja Aapro ja tekstinlukijana Leena Huovila, kaikki Ruoveden Nenossukua. Sankarihaudoille laskettiin kukkatervehdys, samoin Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille. Päiväjuhlan yleisön toivotti tervetulleeksi Ari-Pekka Nenonen, kun ensin oli kuultu Marja Aapron pianonsoittoa. Ruoveden kunnanjohtaja Markku Raiskinmäki toi kunnan tervehdyksen ja Ruoveden Naisvoimistelijat esiintyivät. Oopperalaulaja Esa Aapro esitti Merikannon lauluja sekä ooppera-aarioita. Fil.Lis. Kari-Matti Piilahti piti juhlaesitelmän, jonka aiheena oli Nenosten tulo Ruovettä asuttamaan 1500-luvulla. Hänen omatkin Nenos-sukujuurensa tulivat kuvaan. Juhlan jälkeen siirryttiin Väärinmajan Nenoselle - vesisateessa - paljastamaan muistokiveä menneiden sukupolvien työn kunniaksi. Ruoveden Pelimannien esityksen jälkeen maisteri Ville Nenonen piti muistomerkin paljastuspuheen, jossa hän toi esille sen suuren työn, jonka suku on samalla tilalla tehnyt noin 430 vuoden kuluessa. Talon mailta löydetty, jääkauden hioma kivipaasi on pystytetty asianmukaisin tekstein varustettuna pienelle kumpareelle perheen asuintalon viereen. Idea ja toteutus on nykyisen isännän, kunnallisneuvos Aarne Nenosen, joka yhdessä Sinikka- puolisonsa ja poikiensa kanssa on vuosikymmenet kehittänyt sekä tilaa että yritystoimintaa. Paljastuksen jälkeen Leena Huovila esitti juhlarunon lapsuuden kotinsa kunniaksi. Nenosten Sukuseura luovutti isännänviirin talon käyttöön, minkä jälkeen Ruoveden Kotiseutuyhdistys toi tervehdyksensä ja Ruoveden Mieskuoro esitti laulua.

 

Kategoria: